Linda & Rölli, Ciao


Olen Linda, vuonna 2000 syntynyt tyttö Pirkanmaalta. Harrastan ratsastusta ja se onkin tällä hetkellä suurin intohimoni. Muita kiinnostuksen kohteitani ovat musiikki, eläimet, sekä kirjoittaminen ja kirjallisuus. Rakastan myös liikkua, lempilajejani ratsastuksen lisäksi ovat pikajuoksu, aitajuoksu ja mikä tahansa hyppiminen. Talvilajeista parhaimmat ovat tietenkin luistelu ja laskettelu! Valokuvaamisen voisin myös kertoa harrastuksekseni, sain vuonna 2013 joululahjaksi ensimmäisen järjestelmäkamerani. Tämä Canon EOS 1100D on yhä kovassa käytössä ja kulutuksessa minun käsissäni, pääosin kuvailen ratsukoita ja hevosia, mutta joskus innostun taiteellisesti ja yritän epätoivoisesti saada hienoja kuvia kukkasista, hyönteisistä tai muusta yhtä turhasta. Kuvaaminen kuuluu myös ehdottomasti lempitekemisiini!

Luonteeltani olen erittäin päättäväinen, yleensä päätetty on jo käytännössä tehty (tämä ei koske oman huoneen siivoamista). Minut tunnetaan pikkutarkkana, joten tietyissä olosuhteissa saa odotella jonkin asian valmistumista ihan tarpeeksi kauan. Toisinaan saatan heittäytyä todella lapselliseksi, mutta yritän kovasti pysyä asiallisella linjalla. Olen pääosin positiivinen ja pirteä persoona, mutta pahimpina päivinä todellinen känkkäränkkä. Ilmaisen itseäni selkeästi ja suureen ääneen, ja sanon suoraan jos on sanottavaa, miettien kuitenkin alkuun mitä ei saa sanoa. Joskus minusta tulee jopa hieman ujohko, eli saatan olla hiljainen ja jännittynyt, mutta olen vähitellen saanut rohkeutta lisää, enkä punastele enää nurkissa jännittävissäkään tilanteissa. Tunnollinen ja ahkera olen, ainakin eläinten suhteen, eli hevoselle ensin mukavaksi, sitten vasta omat tarpeet. Myöhästelen usein, sillä jätän asiat yleensä puolivahingossa viimetinkaan.

Aloitin ratsastusharrastukseni Jutan tallin alkeiskurssilla maaliskuussa 2012 ja siitä eteenpäin olen käynyt viikoittain kurssitunneilla. Vuoden 2013 elokuussa aloitin valmentautumisen Jutalla kidz-ryhmässä, tunteja meillä on (noin) kerran kuussa ja valmennusleirejä joka toinen kuukausi. Ensimmäiset kisani olivat 1.12.2013, seurakisojen 60cm luokka. Valmentaudun ja kilpailen Jutan tallin tuntihevosella Ciaolla. Rölli taas on ollut hoito-/vuokraponini 16.4.2014 lähtien, vuokraillut olen todella epäsäännöllisesti, mutta hoitelen aina kun tallilla käyn, eli 1-3krt/vko.

Perheessämme on kaksi kissaa, ihania, mutta karvastavat talon jokaisen nurkan.

Elmo Einstein "Elmo, Murre" on vuonna 2009 syntynyt omalaatuinen maine coon uros. Väriltään punahopeatabby valkoisella, painoa löytyy lähes 8kg. Elmo on käynyt kertaalleen näyttelyissä ja se sai kaksi palkintoa: luokkansa paras ja värinsä paras, mutta aggressiivisuutensa vuoksi päätimme jättää näyttelyt sikseen. Nykyään Elmo viettää päiviänsä loikoillen ja kissanminttuja kerjäten. Kissaksi Elmo on erittäin koiramainen, sille on ollut todella helppoa opettaa "istu, maahan, kieri, hyppää, anna tassu" -käskyt, myöskin jonkin sortin temppuradat onnistuvat. Murre-nimitys kehkeytyi siitä, kun kissamme suuttuessaan alkoi murisemaan koirien tavoin, edelleenkin se käyttää todella paljon ääntään ilmaistakseen epämukavuudestaan. Hölmö, suuri ja itsepäinen otus!

Mirri on syntynyt vuonna 2004 ja se on maailman ihanin kissa! Mirri on maatiainen, eli "sekarotuinen", sukupuoleltaan tyttö. Huomiota ja hoivaa tahtova rakkauspakkaus, joka taistelee kissoille yleistä leukemiavirusta vastaan. Vuoden 2011 "Noin vuoden se vielä voi elää" -kommentista on kulunut jo hyvä tovi, mutta vieläkin pieni tassuttajamme jaksaa ja nauttii elämästään. Viihtyy yöt minun vierelläni, kunhan vain rapsuttelen ja silittelen illalla tarpeeksi. Nykyään tykkää jutella ja seurustella, mutta pentuna vietti päivänsä mieluummin rauhassa yksin. Vieläkin löytyy erakon piirteitä, varsinkin vieraiden tullessa tahtoo eristäytyä muista ja kiipeää jonnekin korkealle, missä ei häiritä. Kiltein ja ehdottomasti parhain mahdollinen kissa!




 

Reaal (i. Rokkar, e. Reele)

Kutsumanimet: Rölli, Rölppä, Röllyskä, Rölbe... (ja tuhat muuta väännöstä)
Sukupuoli: ruuna
Rotu: eestinhevonen
Syntynyt: 4.4.2002
Säkä: 144cm
Luonne: ponimainen, kiltti ja perso ruualle. Tekee nätisti asiat sinne päin, mutta yrittää päästä helpommalla, jos siihen on mahdollisuus. Tahdikas. On muka todella herkkä ja toisinaan suuttuu raipasta, muttei pukkia pahempaa tee. Omaa omat mielipiteet ja tuo selvästi oman kantansa esille, –yleensä pienellä suostuttelulla vaihtaa mielipidettään, jolloin homma jatkuu taas. Hoitaessa hellyyttävä, yrittää tulla syliin ja pusuttelee. Maastossa saattaa yrittää olla villi, mutta kyllä kunto tulee pian vastaan ja poni lopettaa pelleilyt. Osaa olla todella rasittava, mutta pääosin ihan viisas. PARAS!
Lempiherkku: porkkana!
Linkki sukupostiiin: Reaal


© Linda





Ciao (i. Carlos III, e. Piruetta)

Kutsumanimet: Ciao, Taukki, Tahvo...
Sukupuoli: ruuna
Rotu: puoliverinen
Syntynyt: 27.06.2006
Säkä: ~165cm
Luonne: Ciao on vähän vauvamainen jännääjä, kaikkea uutta ja joskus vanhaakin täytyy säikähtää ja kytätä aina silloin tällöin. Pääosin turvallinen (ei pukita tai tee muitakaan tuhmuuksia), hyvä hyppääjä ja yritteliäs. Kisoissa saattaa vähän pöllöillä turhia, varsinkin ulkopuolisissa, mutta nykyään näyttää jo ihan hyvältä. Maastossa meno voi villiintyä, mutta hallitsemattomissa hevonen ei ole. Ravi on melko työläs istua, varsinkin yhtään pidemmän tauon jälkeen. Herrasmiesruuna valloitti sydämeni toimivuudellaan ja ihanan uteliaalla luonteellaan, aloitin Ciaon hoitamisen alkuvuodesta 2013.
Lempiherkku: mahdollisesti sokeri
Linkki sukupostiin: Ciao


© Hanna A.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, sekä risut että ruusut. Muistathan, että asiat voi aina ilmaista asialliseen sävyyn!