Sasa & Elton

Sasa "saski"

Olen -01 syntynyt tyttö Nokialta. Harrastan ratsastusta Jutan Tallilla, Ylöjärvellä. Ratsastus on myöskin minun ainoa ja tärkein harrastus. Talvisin tykkään lasketella, hiihtää ja luistella, olemmekin perheen kanssa yleensä joka vuosi lapissa lomalla! Kesäisin sitä tulee paljon heppailtua, oltua ranalla ja kavereiden kanssa. Lähdin kesäloman jälkeen Anna Tapion kouluun opiskelemaan, mikä tarkoittaa sitä, että asun ma-pe siellä ja palaan viikonlopuiksi kotiin. Ratsastus harrastus jatkuu silti! En pääse valmennustunneille mitkä on viikolla ja alan siksi käymään perjantaisin. Yritän silloin tällöin kirjoitela kuulumisia sieltä Aitoosta.


Luonteeltrani olen päättäväinen, jos jotain haluan sen on pakko toteutua. Välillä on hyvä ajatella kaksi kertaa ennenkun sanoo/tekee ;)  Huumorintajuakin löytyy, hullun naurun kera. Useimmat pitää minua hassuna, sekona tai hulluna ja se on ihan normaalia. Välillä lentää sellasta läppää, että en välillä itekkään tajua. En ole pitkävihainen, enkä suutu helposti. Ärsyyntyyn minut saa kyllä, mutta se on väliaikaista. Jos ärsyttää sen huomaa nopeasti kaikki muutkin ympärillä olevat. Sanon asiat suoraan ja niinkun ajattelen. Kaikkee ei kuitenkaan tarvi muille jakaa ;) Halauan olla kaikille kiltti ja hyvä ystävä, hyviä ystävyys suhteita kannattaakiun vaalia. Olen aika tarkka kaiken pitää olla just eikä melkein. En tykkää myöhästelystä, joten itellänikin on usein kello kädessä. En tykkää siitä kun jotain jätetään viime tinkaan, sillon menee aina sähläämiseksi ja panikoimiseksi! Minulla on räskyvä persoona. Olen aina tilanteissa mukana, vaikka joskus väsymys painaa päälle en yleensä äksyile kavereille. Minua ei tarvitse pelätä olen kiltti, autan mielelläni, kuuntelen, vaikka hyvien ystävien kesken menee usein yli ja kauheaksi kikattamiseksi. :)



Ratsastukseen liittyen: Käyn siis Jutan Tallilla ratsastamassa. Käyn Jutan valmennuksissa Elton ponilla! Aloitin ratsastuksen juttiksella n. kolme vuotta sitten, olen ratsastanut ennen sitä vähän missä sattuu ja millon sattuu (3 v. epäsäännöllisesti) Valmennuksissa olen käynyt viimekesästä lähtien ja onneksi menin! En todellakaan olisi tässä tilanteessa ilman valmennuksia ja Juttaa! Olen kehittynyt niin ratsastajana kuin Eltonin kanssa ratsukkona. Käyn lauantaisin kurssitunneilla. Aloitan 29.8 myös perjantaisin valkun Eltonilla, koska en pääse Kidz-viikkovalkkuihin. Olen Eepin kanssa samalla tunnilla. Lindan ja Eepin molempien kanssa käyn samoissa kidz-valmennuksissa.


Perheeseeni kuuluu minä, vanhemmat, kaksi veljeä ja koira. Perheen kanssa käymme joka vuosi Lapissa, Pyhätuntirilla. Koko perhe tykkää laskettelusta ja ylipäänsä urheilusta! Omistamme myös asuntovaunun ja olemme reissailleet sillä koko kesän, siitä syystä pari ratsastustuntia on jäänyt väliin... mutta eipä se mitään.

Koiramme, unikankare Anagorn "Aaro" täytti kesäkuun 13. päivä 9 v. Vanha koirahan se jo on, mutta kyllä siitä virtaa löytyy! Aro on maailman hellyyttävin ja suloisin kultainennoutaja. Aaro on kiltti ei juurikaan hauku, rakastaa leikkimistä, ruokaa, lapsia ja rapsutuksia <3 Huono puoli koirassa on karvat meidän talo on täynnä valkoisia koiran tupsuja. Aero on kiltti ja osaa peruskäskyt istu, maahan, tassu, ei, tänne, yms... en ole opettanut Aarolle mitään erokoisia temppuja tai mitään agilityä sen koon ja vanhuuden vuoksi, ei se enää jaksa juosta pitkää matkaa eikä tassuille pomppiminen tee hyvää enää :) Aarolla on myös tosi outoja lemponimiä: dutz, pahvi, läski (iskän keksimä... ihmekyllä Aaro tottelee tolla nimellä), pave, pullukka, nyds, duddeli (pikkuveljen keksimä). Suurin osa on äitin keksimiä :D Aina kun joku tulee kotiin Aaron on otettava ensimmäinen mahdollinen esine/tavara suuhun ja juosta ovelle vastaan hyrisemään <3 Olen opettanut Aarolle "hae kippo" lausahduksen, sillä en aina tiedä minne Aaro ruoka-kipponsa on kantanut kun ruokaa pitäisi antaa :) Aaroa on jouduttu viemään paljon eläinlääkäriin milloin tassun, silmien tai jonkun muun takia. Ikävää on että koiramme on joutunut useiden hyökkäysten kohteeksi :/ kerran yksi koira hyökkäsi kimppuun ja koiran hammas meni Aaron poskesta läpi ja silmä kulmaan tuli raju haava, oli milleistä kiinni ettei silmä olisi puhjennut... no siinä tilanteessa pika pikaa eläinlääkäriin ja hoitoon. on siinä maailman paras koira <3 :*


Elton J (i. Elkar, e. Vespadora)

Kutsumanimet: Eltsi
Sukupuoli: ruuna
Rotu: eestinhevonen
Syntynyt: 28.03.1999
Säkä: n.145cm
Luonne: Hevosmainen Poniherra. Maailman suloisin poni. Innostuessaan tai toisinaan raipasta heittää pukkia. Poni on kiltti, mutta satulaa ei mielellään haluisi selkäänsä. Elton on välillä hieman jääräpää, isottelija :P Elton on tosi taitava poni, se on sijoittunut 100cm luokissa ja osaa vaikka mitä koululiikkeitä, on kilpailtu kaikissa lajeissa. Itse olen kisannut vain esteillä. Elton osaa liikkua tosi hienosti, kun sen osaa ratsastaa. Poni ei turhia säiky tai kyttäile. Eltonilla oli molemmat etujalkojen polvet pahasti tulehtuneet vähänaikaa sitten, poni oli n.16vk sairaslomalla ja meillä oli taukoa, mutta koko saikun ajan hoidin ja hoivasin ponia! Parempaa ponia ei olekaan!! <3 
Lempiherkku: Eltsi söis varmaa kaiken mitä annetaan :D
Linkki sukupostiin: nimellä EtalonElton J



(c)Linda


Minä ja Elton (c)Linda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, sekä risut että ruusut. Muistathan, että asiat voi aina ilmaista asialliseen sävyyn!