sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

SASA: Vuosi katsaus

Kuten Eepi tuossa aikaisemmassa postauksessa ilmoitti, blogi on ollut tauolla jo jonkin aikaa. Pyrimme taas jatkossa olemaan aktiivisempia! Tämä on ensimmäinen postaukseni vuodella 2015, joten muistin virkistämiseksi ajattelin kaivaa esiin joitakin vanhoja kuvia :D





Alma, kesä 2014. Ensimmästä kertaa tämän hevosen selässä, hieman erilaista kuin odotin. (c) Veera S.




























































































Viimekesänä tuntien lisäksi oli tietty valmennuksia ja muuta touhuilua. Oli talkoita ja muita erilaisia juttuja. Vietimme valmennusleirejä kaveriporukalla leiritalossa. Olimme yhdessä leirillä ja touhuilimme kaikkea muuta. Toivottavasti kesä ja lämpimät kelit tulisivat taas pian. <3


 
Valmennus, loppu kesä 2014. Ensimmäinen trippelini. Muistan, että saattoi vähän jännittää tämä taisi olla myöskin ensimmäinen kerta kun taas tällä ponilla sairasloman jälkeen hyppäsin! (c) Veera S.


Humma. Alkukesä 2014. Esteet ovat hurjassa korkeudessa ja hummalla harvoin ratsastelen...


Kesä 2014. Kisani ebonylla 60cm. (en muista kuvan ottajaa)
Tähän väliin voisin vielä kertoa, että Ebonyllä kesän ratsastelin valkuissa ja tunneilla Eltonin ollessa sairaslomalla... Poniherralla oli polvet pahasti tulhetuneet ja melkein koko kesän
Ebellä ratsastelin. Elton oli kai noin puolisen vuotta poissa mun suunnitelmista, kunnes loppukesästä sain taas sillä ratsastaa!


Vappu, kesä 2014


Ensimmäistä kertaa Eltonin selässä! n. 16 vko tauon jälkeen hieman jännitti taas kiivetä herrasen kyytiin! Kuva on loppukesältä 2014, taas sain ymmärtää miksi todella rakastankaan ponia <3 (c) Linda P.


      Tosiaan tämä kesä oli täynnä kaikkea hevostelua. Syksyllä taas alkoi synkät ilmat ja oli pimeää, kuvia ei ole. Joulun alla ei valkkuja paljon ole ollutkaan ja, koska koulu taas alkoi en ole viikolla päässyt tallille tai mahdollisiin menoihin... Kesää odotellessa. Koulussakin alkaa kohta jo viimeien jakso ja pääsee kesälomalle! Mulla on pää täynnä kaikkia suunnitelmia tulevalle kesälle, jos ne vain sitten toteutuisivat. ;)


   Ja sitten tähän päivään. Lunta ei enää ole, mutta kun sitä oli olin ponin kanssa käynyt pari kertaa ottamassa talvisia yhteiskuvia. Tunneilla olen käynyt satunnaisesti, koska olen ollut kipeä... nuhaa liikkellä. Nyt kun on hiihloma on aikaa hevostella enemmän, vaikka huomenna kouluunkin pitää taas mennä. Viime tunnilla (eilen 28.315) Hypättiin pitkästä aikaa. Elton oli ihan super, paikat hyppyihin löyty, poni oli innoissaan, ja liikkui reippasti (ainakin sen jälkeen kun oltiin hoputettu) Toivottavasti ensiviikon kisoissa menisi yhtä hyvin!


10.1.15. Metsäreissulta <3 (c) Linda P.













~Sasa









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, sekä risut että ruusut. Muistathan, että asiat voi aina ilmaista asialliseen sävyyn!